Hyppää sisältöön

Etusivu Liity työttömyyskassaan heti ensimmäisenä kesätyöpäivänä

Liity työttömyyskassaan heti ensimmäisenä kesätyöpäivänä

Aiheet

  • Ansioturva
  • Jäsenyys
  • Opiskelu
  • YTK

Kesätyöt kerryttävät työssäoloehtoa, jonka täyttyminen on ansioturvan piiriin pääsemisen edellytys. Vastavalmistuneen ja kesäksi töihin siirtyvän kannattaa hoitaa kassajäsenyys kuntoon heti kun mahdollista, sillä tuore lakimuutos hidastaa työssäoloehdon karttumista.

Ansiosidonnaista päivärahaa voi saada jokainen 18 vuotta täyttänyt, joka kuuluu työttömyyskassaan ja täyttää päivärahan saamisen ehdot, kuten työssäoloehdon. Keskimäärin ansiopäiväraha on noin kaksi kertaa suurempi kuin Kelan maksama peruspäiväraha tai työmarkkinatuki. 

Työttömyyskassaan ei voi liittyä siinä vaiheessa, kun on jäänyt työttömäksi. Siksi on tärkeää ennakoida ja liittyä silloin, kun olet palkkatöissä. Kassajäsenyyttä kannattaakin miettiä heti ensimmäisten kesä- tai osa-aikatöiden alkaessa.  

“Työttömyyskassan jäsenyys on kannattava valinta sekä vastavalmistuneelle että kesätöihin siirtyvälle nuorelle tai opiskelijalle. Liittymällä työttömyyskassaan nuori tekee järkivalinnan ja saa paremman turvan mahdollisen työttömyysjakson varalle”, kertoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen

Ajoissa liittyminen entistä tärkeämpää

Syksyllä voimaan astuva lakimuutos hidastaa ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeuttavan työssäoloehdon karttumista. Työttömyyskassaan liittyminen heti ensimmäisen työpäivän aikana onkin entistä suositeltavampaa.

“Työssäoloehto pidentyy syksyllä 2024 vuoden mittaiseksi, joten on tärkeää kerätä työviikot ajoissa”, Auli Hänninen sanoo.  

Kesä- tai osa-aikatyöt kerryttävät työssäoloehtoa samoilla edellytyksillä kuin muussakin palkkatyössä. Lyhytkään työsuhde ei siis ole syy jättää liittymättä kassaan.  

Muistilista kesätöihin siirtyvälle nuorelle tai opiskelijalle:  

  • Kesä- ja osa-aikatyöt kerryttävät työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muutkin palkkatyöt. 
  • Työttömyyskassaan kannattaa liittyä heti työskentelyn alkaessa, sillä kassaan ei voi liittyä enää työttömyyden alettua. 
  • Opintojen aikana kerrytetty työssäoloehto voidaan hyödyntää valmistumisen jälkeen, jos työtä ei löydy heti.