Drooniuhka ja ansiopäiväraha
Uutinen
Aiheet
- Ansioturva
- Lomautus
- Työttömyys
Onko oikeus ansiopäivärahaan, jos ei liikkumiskiellon tai viranomaisen antaman kehotuksen vuoksi voi mennä työpaikalle eikä työnantaja maksa palkkaa?
Käytännössä on hyvin harvinaista, että voisimme maksaa ansiopäivärahaa liikkumiskiellon tai kehotuksen vuoksi.
Ansiopäivärahaa maksetaan työttömyyden ja lomautuksen ajalta. Jos et liikkumiskiellon vuoksi voi mennä työpaikalle, ei kyseessä ole lomautuksen tai työttömyyden aiheuttama tilanne. Lähtökohtaisesti sinulla ei siis ole oikeutta ansiopäivärahaan tällaisessa tilanteessa.
Työttömyysturvalain mukaan sinulla kuitenkin voi olla oikeus ansiopäivärahaan, jos työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät kokonaan lomautukseen rinnastettavan syyn vuoksi. Tällöin oikeus ansiopäivärahaan voi alkaa vasta 14 päivän jälkeen siitä, kun työnteko on keskeytynyt.
Lomautukseen rinnastettavalla syyllä tarkoitetaan työnteon ja palkanmaksun keskeytymistä kokonaan työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetusta syystä.
Mainitun lainkohdan mukaan, jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, enintään kuitenkin 14 päivältä. Työnantajan palkanmaksuvelvollisuuden päätyttyä sanotun lainkohdan ensimmäisessä virkkeessä mainitusta syystä, kyseessä on työttömyysturvalaissa tarkoitettu lomautukseen rinnastettava syy. Voimme siis maksaa ansiopäivärahaa vasta sen jälkeen, kun työnantajan palkanmaksuvelvollisuus on päättynyt.
Jos työnantaja katsoo, että kyseessä ei ole työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentin mukainen tilanne eikä työnantaja maksa palkkaa, oikeutta ansiopäivärahaan ei lähtökohtaisesti ole.
Työvoimaviranomainen arvioi, onko kyseessä työttömyysturvalain tarkoittama lomautukseen rinnastettava syy, ja antaa asiassa kassaa sitovan työvoimapoliittisen lausunnon. Sinun pitää aina ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, jotta työvoimapoliittinen lausunto voidaan antaa.
Lomautukseen rinnastettava syy ei yksistään kuitenkaan riitä siihen, että voisimme maksaa sinulle ansiopäivärahaa. Myös muut maksamiseen ja etuusoikeuteen liittyvät edellytykset pitää täyttyä.
Lisäksi maksun alkaessa on pääsääntöisesti omavastuuaika, joka vastaa seitsemää täyttä työpäivää. Drooniuhkaan liittyvät tilanteet ovat toivottavasti lyhytkestoisia. Silloin omavastuuaika ei ehtisi kulua, joten omavastuuaika estäisi maksun.