Työttömyysturvan kannustimista liioitellaan kahdella eri tavalla 

Työttömyysturvan suojaosan poisto nosti huhtikuussa esiin suoraviivaisen poliittisen väittelyn: kannattaako työn tekeminen työttömänä vai ei.

Vastaus on yksinkertainen, ja silti julkisessa keskustelussa yllättävän vaikea.

Kuvitellaan Sanna, 38-vuotias markkinoinnin asiantuntija, jonka palkka on ollut 3 600 euroa kuukaudessa. Työttömänä hänen tulonsa putoavat noin 2 000 euroon, porrastuksen myötä tätäkin alemmaksi.

Kun Sanna tekee osa-aikatyötä, tulot nousevat johdonmukaisesti: neljänneksen työajalla noin 2 450 euroon, puolikkaalla lähes 2 900 euroon ja kolmella neljäsosalla täydestä työajasta jo yli 3 300 euroon.

Keskeinen havainto Sannan esimerkistä on yksiselitteinen: työ lisää aina tuloja.

Tästä huolimatta julkinen keskustelu on ajautunut tilanteeseen, jossa sekä hallitus että oppositio esittävät osittain virheellisiä tulkintoja samasta järjestelmästä.

Missä Orpo oli oikeassa ja missä hän erehtyi

Pääministeri Petteri Orpo sanoi Ylen puheenjohtajatentissä, että työtön voi tehdä töitä ilman, että työttömyysturva “välittömästi leikkaantuu”.

Väite ei aivan tässä muodossa pidä paikkaansa. Suojaosan poiston jälkeen jokainen ansaittu euro leikkaa etuutta heti 50 sentillä.

Orpon viesti ei kuitenkaan ole kokonaan väärä. Hänen viittaamansa sovittelujärjestelmä toimii juuri niin kuin on tarkoitettu: etuus joustaa työn mukaan, eikä katoa. Siksi työn vastaanottaminen kasvattaa aina kokonaistuloja.

Koskelan kritiikki oli perusteltua mutta liioiteltua

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan väitti, että suojaosan poisto “leikkasi pois mahdollisuuden ottaa työtä vastaan edes sitä pientä määrää”. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Työ ei ole muuttunut kannattamattomaksi.

Koskelan kritiikki osuu silti yhteen olennaiseen kohtaan. Suojaosan poisto heikensi työnteon kannustimia, erityisesti pienissä ja satunnaisissa töissä. Kun aiemmin 300 euroa sai pitää kokonaan, nyt samasta summasta käteen jää vain puolet etuuden leikkauksen vuoksi. 

Monen kohdalla kokonaisuus mutkistuu entisestään muiden etuuksien yhteisvaikutuksesta.

Näin syntyy asetelma, jossa molemmat osapuolet ovat oikeassa, mutta eri kysymyksissä.

Orpo on oikeassa siinä, että järjestelmän peruslogiikka kannustaa edelleen työntekoon: työ lisää aina tuloja. 

Koskela on oikeassa siinä, että kannustin on aiempaan nähden heikentynyt ja ensimmäiset työeurot tosiaan tuottavat aiempaa vähemmän lisätuloja.

Olennaista on se, että työnteko näyttäytyy jatkossakin kannattavana

Poliittinen kiista syntyy siitä, kumpaa pidetään olennaisempana. Keskeinen yhteiskunnallinen kysymys ei kuitenkaan ole, kumpi voittaa väittelyn. Olennaista on, miten järjestelmä toimii käytännössä ja miten se ymmärretään laajasti.

Sannan esimerkki tekee tämän näkyväksi: matka työttömyydestä kohti kokoaikatyötä on taloudellisesti nouseva jokaisessa vaiheessa. 

Samalla on huomioitava, että suojaosan kanssa järjestelmä palkitsi työtöntä osa-aikaisesta työnteosta vieläkin enemmän.

Jokaisen kannattaa silti nykylainsäädännölläkin tavoitella työllistymistä, osa-aikaistakin. Kokoaikaiseen työhön ponnistaminen on osa-aikaisen työn kautta helpompaa. Kaikki ei ratkea laskelmia tuijottamalla: työnteon ja työkokemuksen arvo on aina suuri, ja vallitsevana korkean työttömyyden aikana tämä arvo vain korostuu.